Arvoisa lyseolainen,
tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta arvokkaassa koulussamme. Viime vuoden aikana kirkastimme Lyseon lukion arvopohjaa, ja se voidaan tiivistää sanoihin: yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, turvallisuus, rohkeus, vastuullisuus ja sivistys. Nämä kaikki ovat tärkeitä elementtejä Lyseon kuuluisan myönteisen ilmapiirin – Lyseon hengen – vaalimisessa. Tässä maailman ajassa haluan erityisesti korostaa yhdenvertaisuutta: ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämä syrjintäkielto on suoraan lainattu yhdenvertaisuuslaista. Voimme viedä tämän pitemmälle yksinkertaisesti arvostamalla toisiamme riippumatta edellä mainituista ominaisuuksista. Tutustuthan Jellon lopussa olevan kuvaukseen arvopohjastamme.
Tänä lukuvuonna kiinnitämme entistä enemmän huomiota keskittymisen tärkeyteen oppimisessa. Tutkimukset osoittavat, että kännykän esilläpito keskittymistä vaativassa tilanteessa haittaa oppimista. Oppitunnit ovat keskittymistä vaativia tilanteita, joten kännyköitä ei pidetä esillä oppituntien aikana. Tämä kielto on Joensuun kaupungin koulujen järjestyssäännöissä.
Henkilökunnassamme on tapahtunut muutoksia viime lukuvuoteen verrattuna. Filosofian ja psykologian opettajana aloittaa jo entuudestaan tuttu Elina Orjala. Lyseon lukion, Aikuislukion ja Jykin yhteisenä musiikinopettajana aloittaa Petri Hirvonen. Juha ja Tiina Pihlman ovat virkavapaalla kolmen ensimmäisen periodin ajan, ja heitä sijaistavat Maria Aukee ja Lotta Purmonen.
Jello julkaistaan pelkästään sähköisenä. Voit ladata opinto-oppaan kännykkääsi, niin se toimii netin toiminnasta riippumatta. Opinto-oppaaseen tehdään vuoden mittaan korjauksia ja päivityksiä, joten käy välillä lataamassa uusi versio.
Opinto-oppaan ideana on, että löydät mahdollisimman paljon koulutyössä tarvitsemaasi tietoa yhdestä paikasta. Oppaasta löydät esimerkiksi koulun henkilökunnan yhteystiedot, tapahtumakalenterin, lukujärjestyksen laadintaan ja ainevalintoihin liittyviä periaatteita, opiskeluohjeita, yhteisiä sääntöjä, IB-infoa, yo-infoa sekä lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Otan mielelläni vastaan vinkkejä opinto-oppaan sisällöstä. Jellon upeista valokuvista on kiittäminen kuvataiteen lehtori Anne Mäntystä.
Antoisaa lukuvuotta!
Jarkko Rieppo, rehtori.
JelloLukuvuosi 2024-202511.5.2022