Oppivelvollisuus 2. asteen koulutuksessa
Suomessa asuva alle 18-vuotias nuori on oppivelvollinen. Oppivelvollisuus kestää siihen saakka, kunnes nuori täyttää 18 vuotta tai saa suoritetuksi 2. asteen tutkinnon (siihen saakka kumpi ehdoista täyttyy ensin.) Lukio-opintonsa (toisen asteen opintonsa) ennen syksyä 2021 aloittaneet eivät ole oppivelvollisia.
Oppivelvollisuus voidaan keskeyttää oppivelvollisen tai hänen huoltajansa hakemuksesta
- pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi
- äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan ajaksi
- vähintään kuukauden kestävän tilapäisen ulkomailla oleskelun vuoksi, jos oppivelvollinen osallistuu oppivelvollisuuden suorittamista vastaavaan koulutukseen ulkomailla tai hänen muuten voidaan katsoa suorittavan oppivelvollisuutta ulkomailla oleskelun aikana
- muun painavan elämäntilanteeseen liittyvän syyn vuoksi.
Päätöksen oppivelvollisuuden keskeyttämisestä tekee se koulutuksen järjestäjä, jonka opiskelijaksi oppivelvollinen on kirjattu
Kustannukset
Opetus ja kouluruokailu ovat kaikille lukiolaisille maksuttomia. Oppivelvollisille myös oppimateriaalit ja -välineet ovat ilmaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että opiskelijat saavat tietokoneen ja pääsääntöisesti digitaalisen oppimateriaalin käyttöönsä ilmaiseksi. Opiskelijan maksettavaksi voi tulla esim. valinnaisista opintomatkoista ja tutustumisretkistä, sekä lukion perinteisiin tapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat kulut.
Lukiossa on joustoa
Lukiossa sinun ei välttämättä tarvitse edetä oman luokkasi tahdissa, vaan voit opiskella oman hyväksytyn suunnitelmasi mukaisesti. Voit käyttää lukio-opintoihin 2 – 4 vuotta. Huomion arvoista kuitenkin on, että opinnot on mitoitettu kolmelle vuodelle. Siksi myös opintojaksotarjotin (opintojaksotarjotin) on laadittu niin, että se sopii parhaiten kolmivuotiseen suunnitelmaan. Jos sinulla on vankat perustelut, joustavuutta ja kärsivällisyyttä perusteelliseen suunnitteluun, voit nopeuttaa tai hidastaa opiskeluasi. Nopeuttamisella ei kannata vaarantaa loppuarvosanojen tasoa. Hidastaminen voi sen sijaan olla väistämätöntä esimerkiksi sairauden tai aikaa vievän harrastuksen vuoksi. Poikkeavaa opiskeluohjelmaa noudattavan tulee yhdessä opinto-ohjaajan kanssa laatia kirjallinen opiskelusuunnitelma, jota opinto-ohjaaja säilyttää.
Lukion perusajatus on opiskelun joustavuus. Muista kiinnittää erityistä huomiota opintojesi suunnitteluun lukuvuosittain, jaksoittain, viikoittain ja jopa päivittäin. Opintojen suunnittelu lukiossa on pitkäjännitteistä ja tavoitteista on pidettävä kiinni. Opintosuunnitelman muuttaminen lyhytnäköisin perustein, kuten tuntien aikaisen tai myöhäisen ajankohdan, maanantaiaamun, perjantai-iltapäivän, oman laiskuuden, opettajan persoonan tms. takia, eivät osoita sitä kypsyyttä, jota aikuistuvalta lukio-opiskelijalta edellytetään.
Päivän kulku
Koulupäivä rakentuu opiskelijan valinnan mukaisista 75 minuutin oppitunneista. Maanantaista torstaihin oppitunteja on tarjolla maksimissaan viisi klo 8.05 – 15.50 ja perjantaina neljä klo 8.05 – 14.10. Päivän piristykseksi maanantaista torstaihin on pitkä puolen tunnin välitunti klo 12.40 – 13.10. Sitä voi hyödyntää lepoon, sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä erilaisiin yhteisiin tapahtumiin, palavereihin ja harjoituksiin. Ensimmäisessä ruokailuvuorossa klo 10.45 ruokailevat abit, toisessa vuorossa klo 11.30 kakkoset ja kolmannessa vuorossa klo 12.15 ykköset. Kahdessa viimeisessä jaksossa ruokailu tapahtuu ensimmäisessä (kakkoset) ja viimeisessä vuorossa (ykköset), koska suurin osa abeista ei enää osallistu säännölliseen koulutyöhön.
Kouluyhteisömme jäsenet voivat halutessaan pitää päivänavauksen klo 9.30. Ilmoita halukkuudestasi rehtorille edellisen viikon torstaihin mennessä, niin rehtori tiedottaa asiasta viikkotiedotteessa. Maanantaisin rehtori kertoo keskusradion kautta alkavan viikon tapahtumista. Myös muut kuulutukset oppitunnin alussa tai lopussa ovat mahdollisia, kysy lupa etukäteen koulusihteeriltä tai rehtorilta.
Tarkkana opintopisteiden laskemisessa
Opiskelijalla on lukuvuoden aikana viisi erilaista lukujärjestystä eli opinnot jaksottuvat viiteen periodiin, joista kukin kestää noin 7 viikkoa. Lukiossa kaikkien aineiden oppimäärät on jaettu opintojaksoihin. Opintojaksojen laajuus vaihtelee yhdestä neljään opintopisteeseen mutta yleisimmin niiden laajuus on 2 opintopistettä. Yhden opintojakson oppitunteja on periodin aikana 3 x 75 minuuttia viikossa. Yksi opintopiste vastaa kontaktiopetuksena n. 10 x 75 minuuttia. Suositeltava keskimääräinen opiskelutahti on n. 12 opintopistettä/periodi, jolloin 1. ja 2. vuoden aikana kertyy n. 120 opintopistettä ja 3. vuoden aikana 36 opintopistettä. Näin lukion oppimäärään vaadittavat vähintään 150 opintopistettä tulee suoritetuksi kolmessa vuodessa. Yhden periodin aikana tulisi kertyä vähintään 8 opintopistettä ellei pienempään määrään ole erittäin painavia perusteita. Katso opetussuunnitelman (LOPS2021) sisältö tästä.
Opintopisteiden (op) kertymä periodeittain 3 vuoden opintosuunnitelmassa
1.periodi | 2. periodi | 3. periodi | 4. periodi | 5. periodi | |
1. opiskeluvuosi | 10-12 op | 20-24 op | 32-36 op | 44-48 op | 56-64 op |
2. opiskeluvuosi | 68-72 op | 80-84 op | 92-96 op | 104-108 op | 116-124 op |
3. opiskelu vuosi | 126-130 op | 136-140 op | 150 op |
Päättötodistuksen saamisen ehtona on, että opintopisteitä on kertynyt vähintään 150. Osa opintopisteistä tulee pakollisista opintojaksoista ja osa valinnaisista. Valtakunnallisia syventäviä opintojaksoja tulee olla suoritettuna vähintään 10, joista kertyy 20 opintopistettä. Myöskään ylioppilastutkintotodistusta ei voi saada ennen kuin lukion päättötodistukseen tarvittavat opinnot on suoritettu. Varmista riittävä opintopisteiden määrä 3. opintovuoden aikana ryhmän- ja opinto-ohjaajasi kanssa.
Opiskelijalla on oikeus korottaa sekä hyväksyttyä että hylättyä arvosanaa yhden kerran siten, että hän voi osoittaa osaamistaan opintojakson keskeisissä tiedoissa ja taidoissa. Arvioinnin tulee tällöinkin olla monipuolista. Lopulliseksi arvosanaksi tulee arvosanoista parempi.
Hylättyä opintojaksoa/moduulia (moduuli=opintojakson opetussuunnitelman perusteissa määritelty osa) voi yrittää suorittaa hyväksytyksi pääsääntöisesti yhtenä uusintakoepäivänä ja/tai hylätyn arvosanan antaneen opettajan kanssa sovittavin lisänäytöin. Mikäli opiskelija ei saa hylättyä opintojaksoa/moduulia suoritettua hyväksytysti uusintakerralla ja/tai lisänäytöillä, tulee hänen ilmoittautua käymään kyseinen opintojakson osa kokonaan uudestaan, ts. osallistua opetukseen tai suorittaa kyseinen osa opintojaksoa itsenäisesti. Itsenäisestä suorituksesta sovitaan kirjallisesti opettajan kanssa.
Yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa
Lyseolaiset voivat suorittaa opintoja myös muissa nuorisoasteen oppilaitoksissa. Yhteistyössä ovat mukana Joensuun lukiot, Joensuun konservatorio ja Riveria. Aikuislukion opintojaksot/kurssit pidetään Lyseon lukion tiloissa ilta-aikaan maanantaista torstaihin. Lisäksi Aikuislukio tarjoaa verkko-opiskelumahdollisuuden lähes kaikkiin lukion valtakunnallisiin moduleihin. Myös Joensuun seudun kansalaisopiston kurssit ovat lyseolaisten ulottuvilla. Osa opintojaksoista toteutetaan yhteistyössä Joensuun yhteiskoulun lukion ja/tai Normaalikoulun lukion kanssa.
Mahdollisuus opiskella yliopisto- tai amk-kursseja jo lukioaikana
Itä-Suomen yliopisto ja Karelia ammattikorkeakoulu tarjoavat lukiolaisille opintoja. Näillä opinnoilla voit tukea yo-kirjoituksiin valmistautumista, opintojasi tai urasuunnitelmiasi. Korkeakouluopinnot luetaan hyväksi lukion oppimäärään. Opinnot ovat sinulle maksuttomia.
Lukiolaisille tarjottavat opinnot ovat aitoa avointa yliopisto tai amk-opetusta lähes kaikilta tieteenaloilta. Opinnot ovat pääosin verkko- ja monimuotoisia opintoja. Ota yhteys opoosi, jos opinnot kiinnostavat. Ilmoittautuminen oman koulun opojen kautta.
Lisätietoja näistä korkeakoulujen tarjoamista mahdollisuuksista saat netistä ja koulun infotilaisuuksista lukuvuoden mittaan.
Itä-Suomen yliopiston tarjonnan Joensuun lukiolaisille löydät osoitteesta: https://www.uef.fi/fi/yhteistyo-lukioiden-ja-toisen-asteen-oppilaitosten-kanssa
KARELIA -ammattikorkeakoulun lukiolaisille tarjoamat opinnot ovat nimeltään väyläopintoja, joista saat lisätietoa osoitteessa: https://www.karelia.fi/fi/koulutus/avoin-amk/vaylaopinnot
JelloLukuvuosi 2024-202511.5.2022